24.11.2013

Pata-sämpylät ja kasvissosekeitto


Olipa kerran vapaa viikonloppu.

Mietiskelin mitä tarvitsen kaupasta. Oikeastaan ajatus kääntyi siihen että mitä minulla jo ON kaapeissa, ettei vaan TARVITSIS lähteä kauppaan =D

No, olihan vaikka mitä! Porkkanoita, pakastekasviksia, ruokakermaa, sämpyläjauhoja.

Siitä se ajatus sitten lähti!

Ja siis nämähän on Pata-sämpylöitä, ei  patasämpylöitä ;)



Aivan ensimmäiseksi pieni välikommentti tähän väliin: Monet luulee että olen varsinainen martta ja leipuri ja vaikka mitä. Todellisuudessa en osaa tehdä ilman reseptiä oikeastaan yhtään mitään. Toki rohkeasti sovellan sitten ohjeita. Mutta esimerkiksi sämpylöitä olen elämässäni leiponut kahden käden sormilla laskettavat  kerrat, ja se ei ole paljon =D Siksi tämä suuri leivontakirja on hyvä, koska se on wanha ja siinä on hyvät perusohjeet ja monia ohjeita ja leipomuksia jotka nykypäivän keittiö on unohtanut. Ja kaikki on tehty voilla ;)

Ystävä toi Barcelonasta pata-kuvion mallisen ison muotin, ja näistähän tuli aivan mahtavia!Ensin meinasin tehdä isolla sydänmuotilla. Tästä sen näkee että aina täytyy soveltaa =D




Sitten se soppa!

Porkkanoita kiehumaan lihaliemikuutiopuolikkaan kanssa. Kun pehmenivät, lisäsin pussin kasvissuikaleita ja puoli pussia keittojuureksia
Kiehutin hetken ja sitten levy pois päältä ja soseutus sauvasekoittimella. Sitten purkki kermaa ja mausteet: mustapippuria, sweet chili saucea, currya, rakuunaa pieni ripaus




Eipä voisi olla helpompaa, halvempaa ja hyvempää  parempaa  =D



Eikä tarvinnut lähteä kauppaan! Jes! 

Tällainen toiminta on välillä hyväksi, tulee käytettyä kaapeista aineksia ja vähän mietittyä onko tarpeellista mennä tekemään ylisuuria ruokaostoksia.


Luntaluntalunta!

Pieni määrä lunta syksyn pimeyteen saa kummia aikaan mielelle ja maisemalle

Tästä on tullut jokavuotinen perinne,
valkoinen syklaami hiutalehunnulla =)






Hiutaleita hiutaleita... Lumihiutale on suosikkikuvio, niin geometrinen ja ihmeellinen.




 Pieni lapinkoira tietenkin oli aivan sekaisin lumesta, pihalle oli päästävä ja päästävä ja päästävä
Lumikasa oli jotai maailman hienointa ja lumikokkareet maailman upeinta pureskeltavaa ja kiinniotettavaa



Maisema oli aivan eri yllättäen pienessä lumessa ja kuurassa
Pieni valkeus pimeyden keskelle sai taas virtaa vanttuuseen!


Ja mä rrrrrrrrrakastan näitä isoja lumihiutalevaloja,
paljon muita ei tarvi. (45cm halk ;)  )



11.11.2013

Maidoton täytekakku ristiäisiin x 2


Tulipa päivänä eräänä määräys, että nyt alkaa kakun hääräys.
No tehtävä oli mielestäni mahdoton, sillä senpä tulisi olla maidoton!

Kuukletin tietoa miten pursotukset hoidan, sitten päätin: soijavalmistetta koitan!


Hyvinhän tuo onnistui, kiitos Alpro Soija Vispin, vaikka aloittaessani tunsin ottaneeni elämää suuremman riskin =D





Vaahdosta tuli jämäkkä ja vitivalkoinen, vaikkakin toiseen osaan lirahti väri sininen.
Yksi purkki riitti täyttämään kaksi kakkua, joten riittoisuudelle pitää kyllä nostaa hattua!

Kakkuja tein täysin samanlaisia kaksi, koska juhlavieraita oli kolmeenkymppiin asti. Syömättä jäi silti puolikas kakku, alumiinivuokani näet on korkea kuin hattu!

Siis jos maidotonta kakkua joudut tekemään, mene hyllystä vispautuva soija'kerma' etsimään =) Muista kuitenkin kaikki huolella hoidella, vuoka nimittäin pitää leivitystä varten MAIDOTTOMALLA margariinilla voidella ettei ala kukaan oireilla! ;)

***

27.10.2013

Kaappikello. Mukamas.


Kelloja, aikaa, talviakaa. Kellojen siirtoa.

Meillä tosin kellot pysyivät paikoillaan =D

Yksi kello on kunniapaikalla kaapin päällä.





Sisällä lukee nimeni ja 8.11.1995. Olen tehnyt kellon 7.-luokan puukäsityötunnilla. Olin ensimmäinen tyttö, joka valitsi tekniset työt aineeksi tekstiilitöiden sijaan. Yksinkertaisesti siitä syystä että vasara pysyy kädessäni paremmin kuin kutimet ja ompelukoneet tuppaavat rikkoutumaan käytössäni =D

Olen monesti miettinyt maalaisinko tämän valkoiseksi.

Jospa vaikka seuraavan kerran kun kelloja siirretään.
Niin siirrän tämän maalauspöydälle ;)


20.10.2013

Mosaiikkikurssi

Eläissäni en ole mosaiikkia tehnyt.
 Olin jo pyörryksissä nähtyäni laatikkokaupalla toistaan herkullisemman värisiä paloja, nämä olivat kuin askartelijan suklaalevyjä =P



 Tässä valmiita malleja opettajan tekeminä:




Kurssilla oli tarkoitus tehdä joulukoristeita, joten aloitin kuusesta.

Pohjaksi otettiin styrox-kuusi, liimaksi silikonipohjaista liimaa. Ensin kierrettiin nauha ja sitten aloitettiin täyttämään väliä paloilla alhaalta ylös







 Saumaus tehtiin ihan saumauslaastilla jolla laatoituksia tehdään.
Kuuseen valitsin marmorivalkoisen koska raikashan se on.





Sain kuusen niin nopeasti valmiiksi että pystyin aloittamaan toisen työn. Nähtyäni pinkit glitter-laatat ja metalliniittipalat, ei ollut epäilystäkään minkä tekisin!





Pallon päälle oli vaikeaa sovittaa isoja neliöpaloja mutta aika hyvin sain niitä sopimaan. Ylä- ja alaosaan piti sitten leikata neljään osaan paloja.



 Halusin mustan saumauksen koska rakoja jäi. Ja näin pallosta tuli todella hieno, ei välit irvistä vaan musta väri on osa kokonaisuutta.

Lopuksi pallo kiillotettiin liinalla



 Ehdin tekemään palloja jopa kaksin kappalein!
(toiset tekivät vielä ensimmäistä työtään, olinpa hätäinen)

Mosaiikkipallot




Mosaiikkipallo

Mitään näin hienoa en ole varmaan koskaan tehnyt. Paloja oli niin kiva latoa ja saumaus oli myös mukavaa.


Mosaiikkipallo



SÄIHKYVÄÄ SYKSYÄ! ;)


15.10.2013

Suomenlapinkoira Roihuava Ronja Ryövärintytär

Tuli syksy, tuli uudet tuulet...



...tuli yöheräämisten ihanuudet...




Tuli Ronja Ryövärintytär kuin kohtalon johdatus


 
Ronja 8 viikkoa







Joka kerran kun pyyhin pissalammikkoa,
pyyhin myös kyyneleet Turrista muistojen lokeroihin <3